Kaikki eetillinen pyrkimys on kulttuuria.
Kaikki kulttuuri ei ole eetillistä.
Kulttuuri ei ole viihdettä, tyyliä tai koristeita. Se on luonnon antaman aineksen muokkaamista – ennen kaikkea ihmisen itsensä muokkaamista. Se, mihin suuntaan muokkaamme, ratkaisee kaiken.
Valtaosa ihmiskunnan työstä kuluu yhä selviytymiseen: elämisen välineiden hankintaan, rahan, ruoan ja turvan varmistamiseen. Tämä työ on harvoin kehittävää. Se kuluttaa enemmän kuin kasvattaa. Ja se vapaa aika, jota joillakin on – liian harvoilla – käytetään pääosin pakenemiseen, ei kehittymiseen.
Alkeellisimmilla olemassaolon tasoilla lähes kaikki toiminta tähtää yksilön ja suvun säilyttämiseen. Ylimääräinen aika on lepoa, jotta jaksaisi jatkaa samaa. Vasta silloin, kun aikaa voidaan käyttää toimintaan, joka ei ole välttämätöntä, tapahtuu todellinen käänne. Silloin elämä lakkaa olemasta pelkkää selviytymistä.
Todellinen kulttuurinen murros syntyy, kun ihminen oppii rytmin:
ruumiillisen työn ja henkisen työn vuorottelun.
Ei vain työn ja levon, vaan tekemisen ja ajattelemisen.
Kansan vaurautta mitataan vapaan ajan määrällä.
Kansan sivistystä mitataan sillä, mitä tuolla ajalla tehdään.
Jos vapaa aika täyttyy vain turruttamisesta, kulttuuri rappeutuu.
Jos se täyttyy ajattelusta, luomisesta ja vastuunotosta, kulttuuri syntyy.