Suurin itsevarmuus ei synny tiedosta, vaan tiedon puutteesta.
Se, joka tietää vähän, ei osaa epäillä itseään. Hän puhuu varmalla äänellä, koska ei näe rajojaan. Hän ei ole väärässä siksi, että ajattelisi huonosti, vaan siksi, että ajattelu ei vielä näe itseään.
Kun ymmärrys kasvaa, varmuus murtuu. Tilalle tulee epämukavuus: mitä enemmän näen, sitä enemmän huomaan, mitä en vielä näe.
Todellinen osaaminen ei huuda. Se epäröi, tarkentaa, kysyy. Ei siksi, että se olisi heikkoa, vaan siksi, että se tietää mittansa.
Itsevarmuus ilman epäilyä on merkki siitä, että kartta on liian pieni. Nöyryys ei ole vaatimattomuutta, vaan havainto todellisuudesta.